038 041HE526

38 HHy väy vä EElämälämä ”Suomen luonnossa on yhä tilaa lumoutumiselle” Erityisesti metsässä emerituspiispa Wille Riekkinen kokee luonnon elvyttävän vaikutuksen ja Jumalan läsnäolon. Teksti: Merja Kiviluoma Kuvat: Seppo Sirkka ’’Ihmisen tehtävä on viljellä ja varjellaei ryöstöviljellä’’, muistuttaa emerituspiispa Wille Riekkinen. HHy väy vä EElämälämä 39 → K uopiolainen emerituspiispa Wille Riekkinen, 79, koros – taa, että me ihmiset olemme osa luonto ja luomakuntaa. ’’Meidän tehtäväksemme on annettu viljellä ja varjella luontoa. Luonto on äärimmäisen tärkeä meille muutoinkin: fyysisesti, psyykkisesti, hengellisesti, usein sosiaalisestikin. Luonnosta saamme myös luomuruokaa monessa muodossa.’’ Wille Riekkinen, teologi ja evankelis-lu – terilaisen kirkon pappi, on toiminut muun muassa Kuopion hiippakunnan piispana. Li- säksi hänelle on laaja ja kansainvälinen aka- teeminen ura, mutta rakkaus Suomen luon- toon on säilynyt läpi elämän. Hengen mies ymmärtää erityisesti metsän merkityksen. ’’Metsään kannattaa mennä yksin, kaksin tai porukalla. Koirakin on luontoa ymmärtä- vä lenkkikaveri. Metsässä on luontevaa kes- kustella kaverin kanssa. Siellä voi pysähtyä ja pohtia uskontoa, perimmäisiä kysymyksiä ja jumalasuhdetta. Itselleni metsä on todelli- nen kirkko. Sanassakin sanotaan, että Herra ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.’’ LUONNOSTA JA LUONNOLLE Riekkisen mukaan jopa muurahaispesän ää- rellä voi oppia tärkeitä asioita luonnosta, Ju- malasta ja elämästä. Kalliolohkare voi kuljet- taa sen päällä istuvan esi-isien aikaan. ’’Voit kiivetä siirtolohkareen päälle ja löytää kivestä Otavan tai Orionin tähtimer – kin. Silloin tiedät, että kyseistä siirtolohka- retta on käytetty muinaissuomalaisten ko- koontumispaikkana.’’ Riekkinen muistuttaa, että luonnosta ra – vintonsa saaneet muinaissuomalaiset tiesi- vät esimerkiksi sen, milloin peurat lähtevät syysvaellukselle. He olivat jatkuvassa vuoro- vaikutussuhteessa luontoon eli elivät järves- tä ja järvelle, luonnosta ja luonnolle. ’’Toivoisin erityisesti, että nuorisoamme ohjattaisiin luonnosta nauttimiseen ja siitä oppimiseen.’’ ’’Metsästysseuramme järjestää silloin tällöin vierailuja, joissa opastetaan ihmisil – le eränkäyntiä ja luonnon suojelua. Niissä olemme esimerkiksi esitelleet ihmisille kym- menen tavallisinta puun oksaa ja kysyneet, mitä puulajeja ne ovat. Usein puulajeista on tunnistettu vain neljä’’, Riekkinen harmit – telee. Hän toivoo, että meillä herättäisiin yhä vahvemmin luonnon suojelemiseen. Esimer- kiksi pölyttäjät ovat ensiarvoisen tärkeitä ruoan tuotannolle. ’’Pölyttäjien elämää tulisi tukea. Meidän pitäisi vähentää pölyttäjiä vahingoittavia ym- päristömyrkkyjä ja suosia luomutuotteita. Muovisaaste pitäisi saada kuriin. Nano- ja mikromuovit näyttävät siirtyvän kaikkialle: vesistöihin, eläimiin, kasveihin ja ihmisiin.’’ LAPSUUS LUONNON KESKELLÄ Pienviljelijäperheeseen Varpaisjärvellä Poh- jois-Savossa syntynyt Wille Riekkinen vietti lapsuutensa luonnon keskellä, ja luontoele- mentit tulivat luonnolliseksi osaksi hänen identiteettiään. ’’Perheemme arkeen kuuluivat maanvilje- lys, karjanhoito, kalastusja ihan vain luon- non ihastelu. Olin lapsena intohimoinen on- kipoika.’’ Äiti haastoi poikaansa erityisesti heinä-elo- kuussa onkimaan ja marjastamaan. Paistiah- venia Wille pyytikin innokkaasti. ’’Äiti antoi kaksi sankkoa: toinen oli musti- koita ja toinen kaloja varten. Minä tein työtä käskettyä pari, kolme vuotta. Onkiminen in- nosti, muttei niinkään mustikoiden poimi- minen’’, hän muistaa. Kun ikää oli riittävästi, maalaispojan elä – mään tuli myös metsästys. 40 HHy väy vä EElämälämä Akateeminen opintie ei ollut Wille Riekki- sen suvussa tavallista. Hän kävi viisi vuotta kansakoulua, ja hänen opettajansa kehotti poikaa hakeutumaan oppikouluun. Riekki – nen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1966 ja val- mistui teologian kandidaatiksi vuonna 1971. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1972 Kuopios- sa. Vuonna 1978 hän suoritti teologian lisen- siaatin tutkinnon ja ylemmän pastoraalitut- kinnon. Teologian tohtoriksi Wille Riekkinen väitteli 1980. ’’Opin tuulet eivät kuitenkaan koskaan häi- vyttäneet rakkauttani luontoon ja luomakun- nan suojeluun. Siksi olen paljon myös kirjoit- tanut luonnosta’’, hän kertoo. Wille Riekkisen luontokokemuksia nuo – ruudesta nykypäivään on koottu hänen vii- meisimpään kirjaansa Erävesien lumoissa (Teos, 2026), jonka hän on tehnyt yhteistyös- sä valokuvaaja Seppo Sirkan kanssa. KALLAVEDEN PARATIISISSA Nykyäänkin luonnossa kulkeminen on eme- rituspiispalle jokapäiväistä. Perheen suomen- pystykoira haastaa ulos päivittäin, ei vain metsästysaikana. Vaatimaton saarimökki, Riekkisen pariskunnan rakas kesäparatii – si, kutsuu heidät kesäksi Kallaveden ääreen. ’’Veden äärellä saamme hengittää puhdas- ta ilmaa ja kalastaa. Vesillä liikun nykyisin soutuveneellä, ja se onkin mainio menopeli. Aikaisemmin minulla oli purjevene.’’ Pohjois-Savossa Siilinjärvellä, Kuopiossa ja Leppävirralla liplattavaan Kallaveteen hän rakastui jo nuorena miehenä. ’’Kallavesi on hallinnut aina mielikuva – maailmaani ja leimannut luontokuvaani’’, hän toteaa. Kainuun jylhissä maisemissa, Puolangalla sijaitseva Hepokönkään vesiputous on Riek- kisen niin ikään tärkeä luontopaikka. Se on myös kuuluisa nähtävyys. ’’Toimin ensimmäisessä papin virassani Puolangalla ja siellä Hepokönkään putous syöpyi mieleni maisemiin.’’ Lappiakaan ei sovi unohtaa, sillä pappiin – kin iski jossain vaiheessa Lapin hulluus. ’’Lapin hulluus on sellainen tauti, johon on vain yksi resepti: Lappiin pitää päästä aina uudelleen. Tauti tosin vain pahenee lääkkeen nauttimisen myötä!’’ hän naurahtaa. Lapissa Riekkistä inspiroivat yhtä hyvin lumiset ladut kuin ruskan kyllästämät tun – tureiden rinteet. ’’Lapissa sielu lepää.’’ Riekkinen pitää hillasoista yhtä lailla kuin männikkökankaista. ’’Mäntymetsä on hieno paikka nuotiolle ja elämää suuremmille ajatuksille. Luonnos- Suomenpystykorva Filo haastaa Wille Riekkisen ulos päivittäin. Se on myös luontoa ymmärtävä lenkkikaveri. Lapin hulluus on sellainen tauti, johon on vain yksi resepti! HHy väy vä EElämälämä 41 VILLE RIEKKINEN, 79 Syntynyt Varpaisjärvellä. Asuu Kuopiossa. Uusperheessä vaimo ja yhteensä viisi aikuista lasta, joista kaksi yhteistä. Kuusi lastenlasta. Teologian tohtori, dosentti, emerituspiispa. Työskennellyt seurakuntapappina Puolangalla, Tuusniemellä ja Kuopiossa. Tehnyt tutkimus- ja opetustyötä mm. Zürichissä, Tübingenissä ja Jerusalemissa. Kirkkojen maailmanneuvoston raamattuasiantuntija Genevessä 1988-1992. Toiminut apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa alanaan Raamatun alkukielet ja eksegetiikka, sekä Kirkon koulutuskeskuksen kouluttajana. Piispana Kuopion hiippakunnassa 1996–2012. Harrastaa monipuolisesti luontoaktiviteetteja, kuten eränkäyntiä, metsästystä, kalastusta, marjastusta ja sienestystä. Sydän sykkii myös pallopeleille, tietokirjoille ja suomenpystykorvalle. Elämän motto: ”Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa.” Uusi uskontunnustus Viime vuonna Wille Riekkiseltä ilmestynyt kirja Valo ja pimeys (Teos, 2025) päättyy Riekkisen laatimaan uuteen uskontunnus – tukseen. ’’Tämä uusi uskontunnustus syntyi pitkälti luonnon keskellä, muurahaispesää katsellessani. Raamatun uskontunnustus on laa – dittu pari tuhatta vuotta sitten, eikä se avaudu kaikille. Lauseet ovat nykyihmiselle vähän vieraita. Nyt elämme aivan eri maa – ilmassa kuin silloin. Siksi olen muotoillut aikaamme paremmin sopivan tunnustuksen siitä, mihin usko tänä päivänä mielestäni perustuu.’’ Me uskomme Jumalaan, Hyvyyden voimaan ja Rakkauden Lähteeseen, elämän antajaan ja kaiken ylläpitäjään, joka kutsuu meitä työtovereinaan viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa, ja tekemään siitä entistä siedettävämpi ja armollisempi paikka elää ja asua. Me tarvitsemme hänen johdatustaan, voimaansa ja rakkauttaan, jotta voisimme vahvistaa meissä olevaa taipumusta hyvään niin, että käytämme koko olemustamme, älyämme ja sydäntämme saamamme tehtävän hoitamiseen, Me uskomme Jeesukseen Kristukseen, veljeemme ja tien näyttäjään Jumalan luo, joka elää keskellämme ja sisimmässämme. Hän opettaa meitä välittämään lähimmäisistämme niin, ettemme kiellä myötätuntoa ja apuamme keneltäkään ihmiseltä. Hän johdattaa meitä niin, että kannamme toistemme taakkoja ja jaamme keskenämme ilot ja surut. Me uskomme Jumalan Hengen työhön meissä, vaikka emme sitä aina näe tai ymmärrä. Me uskomme, että Henki uudistaa meidät, antaa luottamusta, voimaa elää ja halua käyttää kaikkia armolahjojamme yhteiseksi rakennukseksi. Henki lohduttaa ja rohkaisee meitä, antaa uskoa, luo toivoa ja lisää keskinäistä yhteyttä, iloa ja rakkautta, rakkauttakaikissa sateenkaaren väreissä. Wille Riekkisen ja valokuvaaja Seppo Sirkan kirja Erävesien lumoissa tarjoaa lukijalle tilaisuuden löytää yhteyttä luonnon ja oman sisimpänsä välillä. Luontopolkua viitoittavat Sirkan valokuviin kietoutuvat Riekkisen ajatukset elämästä, uskosta ja luonnon merkityksestä. sa kyselen itseltäni, miten minulla tässä elä- mässä menee ja mikä on elämäni tarkoitus.’’ LUONNOSSA KOHTI JUMALAA Luonto on Wille Riekkiselle vahva kannus- tus kohti Jumalaa. ’’Luonnossa voi kokea Jumalan läsnäolon.’’ Riekkinen kertoo jumalakuvansa muut- tuneen luonnossa liikkuessa. ’’Jumala ei ole minulle enää olento, joka asustaa pilvien takana ja tarkkailee sieltä elämän menoa. Aiemmin ajattelin hänen olevan sellainen, joka silloin tällöin puuttuu joihinkin maan päällä tapahtuviin asioihin ja kuulee joskus jotkut rukouksetkin. Sel – lainen Jumala ei kuitenkaan lopeta Ukrai- nan sotaa eikä Gazan kansanmurhaa, sillä nämä asiat ovat meidän ihmisten tehtäviä’’, hän sanoo ja viittaa jälleen ihmisen viljely- ja varjelutehtävään. Nykyisin Riekkisen jumalakuva on uu – distuneempi. ’’Jumala on suunnaton alkuenergia, joka kerran laittoi maailman alulle kaikkine evo- luutioineen. Jumala on olemisen, rakkauden ja elämän lähde. Evoluution aallon harjalla taistelemme tänäkin päivänä oman osuutem- meviljelyn ja varjelun tehtävänkanssa. Tehtäväämme kuuluu pitää huolta luonnosta ja toinen toisistamme. Tehtäväämme kuuluu myös lähimmäisen rakastaminen, jopa vihol- lisen rakastaminen’’, hän korostaa. HHEE