Vaihdevuosioireet voivat piinata naisia vuosikausia

Vaihdevuosioireiksi tunnistetaan kyllä hikoilu ja kuumat aallot, mutta psyykkiset ja kognitiiviset oireet voivat jäädä diagnosoimatta. Niinpä univaikeuksia tai mielialan vaihtelua valittavalle vaihdevuosi-ikäiselle naiselle voidaan tarjota mieliala- ja unilääkkeitä. Diagnoosiksi voi tulla virheellisesti masennus tai työuupumus. Ongelmien todellinen syy voi kuitenkin olla estrogeenin puute.

Nykyihmisen kronologinen ikä on kasvanut. 50-vuotispäivän jälkeen arvokasta aikuista elämää voi olla vielä saman verran edessä kuin on jo takana. Elämänlaadun vuoksi on tärkeää tiedostaa, että vaihdevuosioireet voivat kestää pitkään ja heikentää naisten elämänlaatua voimakkaasti.

– Onneksi yhteiskunta alkaa herätä myös siihen, että menopaussi-ikäiset ja sen ohittaneet naiset ovat arvokasta pääomaa niin työelämässä kuin yhteiskunnan tukipilareinakin, esimerkiksi isovanhemmuudessa ja vapaaehtoistyössä. Vaihdevuosioireiden hoitoon ollaankin pikku hiljaa kiinnitetty enemmän huomiota, toteaa naistentautien ja synnytysten dosentti, kognitiivis integratiivinen psykoterapeutti Katja Kero.

Estrogeeni eli naishormoni on tunnetusti tärkeä aivojen toiminnan ja mielialan säätelyn kannalta, ja sen puute voi vaikuttaa negatiivisesti sekä mielialaan että uneen. Kun oireita ei tunnisteta ja hormonikorvaushoitoja mahdollisesti pelätäänkin, monien naisten elämänlaatu huononee aivan turhaan.

– Monet vaihdevuosi-ikäiset naiset saattavat kärsiä mieliala- ja unihäiriöistä ilman, että saavat asianmukaista hoitoa, joka perustuisi siihen, että otetaan huomioon mahdollisia vaihdevuosioireita. Estrogeenin puute voi olla monen naisen mieliala- ja unihäiriöiden taustalla, erityisesti vaihdevuosia lähestyvillä tai ne jo kokeneilla naisilla.

Estrogeenivajauksesta johtuvia oireita voi tulla jo ennen menopaussia. Ne voivat myös jatkua pitkään sen jälkeen.

– Keskimäärin vaihdevuosioireet kestävät seitsemän vuotta, toisilla pidempäänkin – jopa 15–20 vuotta. Muut vaihdevuosioireet yleensä helpottavat ajan kuluessa, mutta emättimen limakalvovaivat lisääntyvät.

Vajaus vaikuttaa psyykeen

– Estrogeenin puute on tunnistettu yhdeksi tärkeäksi tekijäksi erityisesti vaihdevuosien aikana ilmenevissä mielialaoireissa, Kero toteaa.

Estrogeenin rooli aivojen toiminnassa on monivaiheinen, ja se vaikuttaa muun muassa mielialan säätelyyn, stressireaktioihin ja kognitiivisiin toimintoihin. Ennen kaikkea estrogeenin puute heikentää unta.

Estrogeeni vaikuttaa myös aivojen välittäjäaineisiin, kuten serotoniiniin ja dopamiiniin, jotka ovat tärkeitä mielialan säätelyssä. Estrogeenin puute voi johtaa mielialan laskuun, ärtyneisyyteen ja jopa masennusoireiden ilmestymiseen.

– Monet naiset kokevat voimakkaita mielialan vaihteluita ärtyneisyydestä itkuisuuteen ja melankoliaan. Erityisesti esivaihdevuosissa voi olla suurta vuoristorataa.

Estrogeeni vaikuttaa aivojen alueisiin, jotka säätelevät muistia, oppimista ja kognitiivisia kykyjä. Estrogeenin väheneminen voi heikentää näitä toimintoja, ja naiset voivat kokea aivosumua.

Oireita voivat olla muun muassa muistihäiriöt, kuten unohtaminen, vaikeus muistaa tärkeitä tietoja tai tapahtumia, keskittymisvaikeudet, kuten jatkuva häiriintyminen ja vaikeus pitää mielessä useita asioita kerralla. Myös hidas ajattelu ja vaikeus tehdä nopeita päätöksiä sekä yleinen epätarkkuus ajattelussa ja henkinen väsymys kuuluvat oireisiin.

Masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta esiintyy joidenkin tutkimusraporttien mukaan jopa puolella vaihdevuosi-ikäisistä naisista.

– On kuitenkin muistettava, että kaikki vaihdevuosi-ikäisten ongelmat eivät aina johdu estrogeenin puutteesta. Muut sairaudet ja kuormittava elämäntilanne voivat aiheuttaa samanlaisia oireita, sanoo Kero.

Vaihdevuosi-ikään voidaan liittää varsinaiset ”ruuhkavuodet”, joihin liittyy usein kuormittavina tekijöinä työstressi, lapsenlapsien hoito, omien vanhempien vanheneminen ja hoitovastuu.

Estrogeeni on mukana myös unirytmin säätelyssä ja unenvaiheiden hallinnassa.

– Estrogeenin puute voi johtaa univaikeuksiin, kuten unettomuuteen, heräilyihin yöllä tai levottomaan uneen. Unen laatu heikkenee, sillä heräämiset häiritsevät normaalin unen vaiheita. Tämä puolestaan voi vaikuttaa mielialaan ja yleiseen psyykkiseen hyvinvointiin, toteaa Katja Kero.

Lue lisää Hyvä Elämä -lehden numerosta 3/2025!

HE1

Vaihdevuosi-iässä moni nainen kokee työnteon vaikeutuneen. Estrogeenivajauksen kognitiivisia oireita voivat olla muun muassa muistihäiriöt, vaikeus pitää mielessä useita asioita kerralla, hidas ajattelu ja vaikeus tehdä nopeita päätöksiä.