Hieronta Hyvissä käsissä -nimistä hoitolaa Vihdin Nummelassa pitävää Riitta Mutanen koulutettu hieroja ja kalevalainen jäsenkorjaaja. Hän on opiskellut myös turvesaunotusta, kuppausta ja terveydellistä jalkahoitoa, joista kaikista on hyötyä nykyisessä työssä.

Jalkojen ongelmat ovat hyvin tavallisia kalevalaisen jäsenkorjaajan vastaanotolla. Kun asiakas astuu hoitohuoneeseen, tekee Riitta Mutanen ensimmäiset havaintonsa.

– Näen, millainen yleisolemus, ryhti ja kävely asiakkaalla on. Sivusilmällä vilkuilen jo kenkiäkin, ne kun kertovat jalkateristä. Näin tulee pikaisesti tarvittavaa infoa.

Lisää tietoa Mutanen saa haastattelemalla asiakasta. Hoitopöydällä tehty tutkimus tuo esille vaivojen aiheuttajia, joita ovat esimerkiksi vinot polvet, pettäneet jalkaholvit tai kudoskireydet.

– Vaikka apua haetaan pään tai selän särkyihin, syy voikin löytyä jaloista! Se herättääkin usein ihmettelyä. 

Monia ongelmia

Riitta Mutanen sanoo näkevänsä heti esimerkiksi alaraajojen asennon, pituuseron, kiertymien sekä nilkan, jalkaterän ja polven liikkuvuuden vaikutukset aina päähän asti.

– Värimuutokset, turvotukset ja jalkojen rakenteet kertovat paljon. Vasaravarpaat, joissa keskimmäinen varpaan nivel on silmin nähden koukussa, voivat kieliä sairastetusta iskiaksesta tai epäsopivista kengistä.

Ongelmia on myös känsien ja syylien kanssa.

– Ne voivat pahimmillaan vaikeuttaa kävelyä ja koko kineettisen ketjun toimintaa, Mutanen painottaa. 

Jokainen voi vaikuttaa elintavoillaan omien jalkojensa hyvinvointiin. Mutanen nostaa esiin ruokavalion, josta hän karsisi pois nopeat hiilihydraatit.

– Suomessa on todella paljon diabetesta ja insuliiniresistenssiä, ja diabeetikoillahan on paljon jalkaongelmia.

Myös lääkkeiden tiedetään vaikuttavan jalkojen kipuiluun. 

– Esimerkiksi kolesteroli- ja verenpainelääkkeistä voi tulla alaraaja- ja koko kehon särkyjä. Lääkkeiden vaihtaminen voi poistaa näitä kipuja, Mutanen vinkkaa.

Lue lisää Hyvä Elämä -lehden numerosta 8/2022!