Tango Satumaa saa Sirkun silmät loistamaan.

Muistisairaus muuttaa ihmistä mutta rakkaus ei ruostu

Hämeenlinnalainen Markku Kettunen, 79, joutui kohtaamaan vaimonsa Sirkun, 77, muistisairauden ensimmäisen kerran runsaat kuusi vuotta sitten.

– Sirkku harjoitti puhdistusaineiden kotimyyntiä. Yht’ äkkiä hän saattoi etsiä jotakin virhettä kirjanpidostaan kolme päivää, kun aikaisemmin hän oli hoitanut kirjanpidon suurin piirtein vasemmalla takajalalla. Siinä vaiheessa aloin epäillä, ettei kaikki ollut aivan mallillaan, sanoo Markku.

Markku ehdotti Sirkulle muistitestiä. Vastaus oli, että mene itse, minä en testiä tarvitse.

– En alkanut väittelemään, vaan menin Muistiyhdistyksen MMSE- testiin, jonka tietysti läpäisin täysin pistein 30. Näytin tulokseni Sirkulle ja sanoin, että nyt on sitten sinun vuorosi. Sirkku suostui, mutta pisteet jäivät jonkin verran maksimista, hän sai 27 pistettä. Tuloksen ansiosta hän myönsi sairautensa. Sirkku oli siskonsa kanssa hoitanut omaa äitiään toistakymmentä vuotta tämän sairastuttua dementiaan, joten osasimme tietyllä tavalla aavistaa, mitä saattoi olla edessä. Luultavasti en olisi saanut Sirkkua kovin helposti testiin, jollen olisi itse käynyt siinä ensiksi.

Ensimmäiset vuodet sairaus eteni, vaikka MMSE-testin tulos oli vielä pari vuoden jälkeen samalla tasolla. Sirkku sai uudelleen pistemääräksi 27.

– Testi on suuntaa antava, eikä pisteytys kerro koko totuutta. Kotioloissa Sirkun kunto heikkeni koki ajan. Ajokortista oli luovuttava, koska ajaminen kävi liian epävarmaksi. 

Kesäkuussa 2018 geriatrin vastaanotolla tehdyt perusteelliset muistitestit antoivat jo aivan toisen kuvan Sirkun voinnista.

– Vuonna 2019 tehty testi antoi tulokseksi enää 22 pistettä, mikä kieli keskiavaikeasta Alzheimerin taudista. 

Sirkkua ei voinut jättää yksin. Markun tehtäväksi jäi organisoida ystävien ja perheenjäsenten muodostama rinki, josta aina löytyi henkilö Sirkun seuraksi.

– Joskus turvauduin kunnalliseen apuun, mutta onneksi meillä oli sen verran ystäviä ja tuttavia, että sain yleensä jonkun tulemaan meille kotiin. Jatkuva ”hereilläolo” Sirkun voinnin suhteen ja omien menojen järjestäminen tuntui tietysti joskus aika raskaalle.

Sirkku oli luonteeltaan hyvin määrätietoinen, minkä Markku otti huomioon arjen suunnittelussa.

– Kun Sirkku lähti kävelylle rollaattorinsa kanssa, hän saattoi hyvin topakasti sanoa, että menen yksin, etkä sinä lähde mukaan. En jäänyt väittelemään asiasta, vaan annoin hänen lähteä, mutta seurailin häntä matkan päästä. Hänellä ei ollut enää tajua suunnista tai paikoista, mutta ennemmin tai myöhemmin hän joka tapauksessa huilaisi rollaattorinsa penkillä. Siinä vaiheessa ilmaannuin paikalle ja ehdotin kotiinlähtöä. Sirkku ei ollut aina halukas lähtemään kotiin, mutta vaihdoin sanan kortteeriksi. Se tuntui jotenkin helpottavan kotiinlähtöä. Pakottamalla kääntymään kotiin olisi varmaan syntynyt vain suukopua.

Vuoden 2020 kesällä Sirkun testitulokset putosivat 18 pisteeseen. Dementia alkoi olla jo vaikeaksi luokiteltava. Lapset alkoivat suunnitella Sirkulle hoitopaikkaa ja sosiaaliviranomaiset kirjasivat Markun virallisesti omaishoitajaksi. Puolisentoista vuotta myöhemmin testipisteet putosivat 15:een, mikä tarkoitti jo vaikeaa dementiaa.

– Siinä vaiheessa lapset sanoivat, että hakua on aikaistettava. Sirkku tarvitsi valvontaa joka hetki.

Viime vuoden huhtikuussa Kettusille aukeni ihanteellinen vaihtoehto Hämeenlinnan keskustan tuntumasta sijaitsevasta Esperin yksiköstä, ja pariskunta muutti rivitaloasunnostaan asumispalveluyksikköön tämän vuoden tammikuussa.

– Saimme sieltä 65 neliön asunnon ja minä jatkoin omaishoitajana. Sopimuksessa oli optio, että Sirkun kunnon heikentyessä hänet siirrettäisiin samassa rakennuksessa olevaan hoitoyksikköön. Tämän vuoden keväällä Sirkku siirtyi hoitoyksikön puolelle. Talvella tehty testi tuotti enää 11 pistettä.

Lue lisää Hyvä Elämän numerosta 7/2022!