Haastattelu Kaija Pohjolasta tehdään Tampereella pääkirjasto Metson musiikkiosastolla eräänä hieman tuulisena, mutta poutaisena aamupäivänä. Viehättävä tangokuningatar vuosimallia 1991 pulppuaa energiaa ja uusia, musiikillisia suunnitelmia.

Keskustelu laulajan kanssa rönsyilee ja tuleepa hän esittäneeksi jutustelun lomaan tekeillä olevalle tarinalle napakkaa otsikkoakin: Kuningatar kulissien takana. Ehdotus tuntuu hyvältä eli millainen siis on tanssilavoja vuosikymmenet kiertänyt artisti siviilissä, parrasvalojen tuolla puolen.

Aivan selvästi Kaija Pohjola on tahtonaisia, periksi antamaton luonne, mikä on tullut esille hänen urallaan monin tavoin. Esimerkkejä riittää. Kun bändissä kenelläkään ei ollut 90-luvulla kuorma-autokorttia, kuningatar pisti töpinäksi ja hommasi sellaisen.

– Hain bändin pojat kotiovelta töihin. Kotiin palattiin aamuyöllä. Minulla on ollut kolme keikkabussia. Tiedän miltä tuntuu olla tien päällä.

Pohjola tähdentää, ettei laulajan ammatti ole mitenkään helppo. Se on kaikkea muuta.

– Ei ihmistä ole luotu elämään sellaista epärytmiä, hän tiivistää.

Laulaja sai kiivaimpina keikkavuosinaan valvomisesta ja jatkuvasta reissaamisesta ympäri maakuntia, paksusuolen tulehduksen.

– Lääkäri sanoi, että lepoa ja unta tarvitaan enemmän. Menet pitkillä reissuilla vaikka hotelliin nukkumaan. Päätimme sitten bändin kanssa, että jos matkaa kotiin tulee yli kolmesataa kilometriä, yövytään hotellissa.

– Näissä hommissa palaa äkkiä fysiikka, vaikka olisi nuorikin, ja lepo on tärkeää äänenkin kannalta. Moni tälle alalle hinkuu, mutta kun arki koittaa, niin moni kohta vinkuu, Pohjola runoilee.

– Pitäisi tietää mihin on ryhtymässä.

Kun elämä kaatuu päälle

Kaija Pohjolan puoliso ja lasten isä Seppo Pohjola menehtyi pariskunnan kotona sydäninfarktiin vuonna 2007. Heidän yhteiseloaan kesti kolmekymmentä vuotta Kymenlaaksossa ja Tampereella.

Laulajan suru oli suuri ja tyhjyyden tunne puolison menetyksen vuoksi valtava, mitä hän koetti lievittää vanhalla reseptillä, paiskimalla töitä ”tukka putkella”.

– Se ei auttanut yhtään. Päinvastoin. Elämä kaatui päälle. Masennuin.

Vastoinkäymisiä riitti. Kahdeksan vuotta myöhemmin Pohjola sairastui rintasyöpään. Tauti oli ärhäkkä, mutta laulaja tiesi, että paranemisen ennusteet ovat rintasyövissä yleensä hyvät.

Pohjola lopetti keikkailun pariksi vuodeksi. Hän teki vain yhden kirkkokonsertin peruukki päässä ja kävi läpi kaikki hoidot. Sytostaattihoidon jälkeen hän sai sädehoitoa.

– Vaikka olin harjoitellut hengittämistä Taysissa, sain sädetyksessä pienen reiän keuhkoihini. Se kerää limaa, joka hieman yskittää, muttei kuitenkaan haittaa laulamista.

– Sairastelusta huolimatta sain aikaiseksi kaikenlaista, skarppasin, mutta en ollut vieläkään tarpeeksi armollinen itselleni, laulaja kertoo.

Hän eli yhä elämäänsä ylikierroksilla.

– Putosin. Iski taas syvä masennus, ja kävin terapiassa pitkään. Pariin vuoteen en ole käynyt. Nyt on kaikki kunnossa.

Kaija käy salilla kolmisen kertaa viikossa. Sunnuntaisin on ohjelmassa vesijumppaa.

– Kahtena kesänä on pelattu golfia. Kävely pehmeällä nurmella tekee hyvää selällekin. Liike on lääke, ei ole mikään turha sanonta.

– Kiitollinen saan olla, kun näen ja kuulen ja jalat toimivat.

– Metabolinen ikäni on 58. Se tuntuu mukavalta, Pohjola, 72, sanoo.

Lue lisää Hyvä Elämä -lehden numerosta 5/2023!

HE1

– Laulaminen on ihanaa! Kaija Pohjola huudahtaa. – Kun yleisö nauttii keikasta, laulajakin nauttii ja kokee tekevänsä arvokasta työtä. Kuva: Satu Jaakkola – Chiari