Retkellä edetään tahtiin, joka on jokaiselle sopiva.

Entisen maajoukkuelentopalloilijan, valmentajan ja nykyisen yrittäjän Jouni Parkkalin vetämä Liikuntamatkat järjestää patikointeja muun muassa senioreille.

Korona katkaisi matkajärjestelyt lähes puoleksitoista vuodeksi, jona aikana Parkkali kykeni järjestämään vain kaksi reissua.

– Nyt alamme päästä normaaliin määrään, keväällä on neljä matkaa ja syksyllä kuusi. Kohteet ovat avoinna. Matkailijamäärätkin ovat palaamassa koronaa edeltävälle tasolla. Finnair on aiheuttanut yllätyksiä perumalla muun muassa liittymälentojen varattuja matkoja, mikä on tietysti aiheuttanut meille lisäyöpymisiä Helsingin päässä, sanoo Parkkali, jonka yhteistyökumppanina on matkatoimisto Matkapojat.

Liikuntamatkoilla ohjelmasta käytetään sanaa patikointi, ei vaellus. Jos patikointi ei tunnu joka päivä mukavalta, voi vuokrata sähköpolkupyörän, kävellä laaksossa tai lähteä ajelemaan pyöräreiteille. Matkalla voidaan myös tutustua paikalliseen viinitilaan tai alueen ruokakulttuuriin.

– Patikointi on nautiskelua, ei missään tapauksessa kilpailua. Jokainen liikkuu omalla tahdillaan, eikä kiirettä tarvitse pitää. Jokaisella matkalla on 2-3 suomalaista ohjaajaa majoittuneena asiakkaiden kanssa samassa hotellissa. He auttavat ryhmäläisiä vaikkapa kauppa-asioissa, jos tarvitaan kielitaitoa.

Parkkali järjestää myös yrityksille ja valmiille ryhmille hyvinvointimatkoja Keski-Eurooppa vuoristomaisemiin. Kohteina ovat muun muassa Itävalta, Sveitsi, Kroatia, Andorra, Toscana ja Saksan Etelä-Tiroli. Matkakohteet vaihtelevat Itävallan ja Sveitsin vuoristomaisemista Italian tasaiseen Toscanaan.

Ystävyyssuhteita syntyy

Matkalaisten ikähaitari on laaja, vanhimmat on yli 80-vuotiaita. Päivittäiset vaellukset ovat kestoltaan 2-5 tuntia osanottajien kunnosta ja toiveista riippuen.

– Sekoitamme aina ryhmän reissun alkuvaiheessa siten, että toisilleen ennestään tuntemattomat matkalaiset muodostavat erikokoisia ryhmiä, jotka kisailevat vaikka leikkimielisissä tietokilpailussa. Tällä tavalla on syntynyt monia ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet loppuelämän, Parkkali sanoo.

– Aloitamme aina helpoilla ja puolihelpoilla reiteillä, joilla voimme tarkkailla ryhmäläisten kuntoa. Joskus saatamme ehdottaa jollekin matkalaiselle, että hän voi patikoida ylös, mutta tulla hiihtohissillä alas. 

Vastuu on paljolti patikoijalla ja ilmapiirin pitäminen hyvänä on tärkeää. Emme jaa porukkaa huono- tai hyväkuntoisiin, vaan ihmiset ovat vain erikuntoisia. Voimme patikointiretkillä jakaa ryhmän hitaisiin tai nopeisiin, joissakin kohteissa voi olla myös eri reittivaihtoehtoja.

– Ensimmäisinä päivinä into on yleensä kova ja ryhmässä pidetään hyvää vauhtia. Usein vauhtia pitää hieman hillitä muistuttamalla, että ohjaaja kulkee viimeisenä satoja metrejä muiden takana. Muutamassa päivässä matkavauhti kuitenkin asettuu sopivaksi omalle kunnolle. toisensa. Puolihoidon ansiosta ryhmä pääsee aina levolle päivän jälkeen.

Lue lisää Hyvä Elämä -lehden numerosta 7/2022!