Hoivapalvelut, Ikäihmiset

Ikäihmisten palveluissa puutteena etenkin henkilöstön vähyys ja heikko kielitaito

Lupa- ja valvontavirasto on valvonut ikäihmisten palveluita tehostetusti kevään aikana. Valvontaviranomiset ovat tehneet muun muassa ennalta ilmoittamattomia tarkastuskäyntejä ympärivuorokautisen hoivan yksiköihin. Alustavien havaintojen perusteella yksiköiden henkilöstömitoitusta on kategorisesti laskettu minimiin ja henkilöstön kielitaidossa on puutteita. Myös asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tunnistamiseen ja rajoitustoimiin liittyvissä toimintakäytännöissä on puutteita.

vanhuksen ja hoitajan keskeinen mukava yhteys

Suomessa on reilut 2 000 ikääntyneiden asumisyksikköä.

Lupa- ja valvontavirasto on tähän mennessä tehnyt noin parisenkymmentä ennalta ilmoittamatonta tarkastuskäyntiä ympärivuorokautisiin palveluyksiköihin. Käynnit on tehty riskiperusteisesti valittuihin kohteisiin. Lisäksi virastoon on alkuvuoden aikana tullut käsittelyyn reilut 200 vanhustenhuollon valvonta-asiaa, kuten epäkohtailmoituksia ja valvontalain mukaisia ilmoituksia. Myös osassa näistä on tehty tarkastuskäyntejä. Tarkastuskäyntien lisäksi Lupa- ja valvontavirasto on tarkastellut hyvinvointialueiden tarkastuskertomuksia ja omavalvontasuunnitelmia.

Laajempia hyvinvointialueisiin kohdentuvia valvontatoimenpiteitä tulossa

”Tulemme aloittamaan laajempia hyvinvointialueisiin kohdentuvia valvontatoimenpiteitä näiden tarkastuksilla tehtyjen alustavien havaintojen perusteella”, kertoo yksikön päällikkö Niina Oresmaa Lupa- ja valvontaviraston sosiaali- ja terveysalan osastolta.

Havaintojen perusteella useassa hoivayksikössä on henkilöstömitoitus laskettu kategorisesti lain minimiin eli 0,6:en työntekijään asiakasta kohden, vaikka lain mukaan henkilöstömitoituksen on vastattava asiakkaiden palveluiden tarvetta. Asiakkaat voivat olla yöaikaan yksin ilman henkilökunnan läsnäoloa jopa 1–2 tuntia. Hoivayksiköissä on vähennetty myös avustavaa henkilökuntaa, jonka tulisi huolehtia esimerkiksi pyykinpesusta ja ruoan valmistuksesta. Puutteita on myös henkilöstön osaamisessa, perehdytyksessä ja kielitaidossa.

”Suomenkieliset hoitajat ovat epävarmoja, ymmärtävätkö vieraskieliset hoitajat annettuja ohjeita ja kertomansa mukaan he joutuivat antamaan paljon tukea työtehtävien hoitamisessa. Kirjauksissa ja vuorovaikutustilanteissa käytetään jopa kääntäjäsovelluksia. Kielitaidon puute voi erityisesti muistisairaiden palveluissa lisätä asiakas- ja potilasturvallisuuden vaarantumisen riskiä.”

Rajoitustoimien oltava perusteltuja 

Tarkastusten perusteella asukkaiden itsemääräämisoikeus ja sen tukeminen ei aina toteudu. Rajoittamisista tehdyissä hoitopäätöksissä ei ole esitetty riittävästi perusteita rajoittamiselle ja rajoittamisia tehdään henkilöstön pyynnöstä arvioimatta muiden ensisijaisten toimenpiteiden mahdollisuutta. Tarkastuksilla havaittiin myös asiakas- ja potilasturvallisuuteen vakavasti vaikuttaneita toimia, esimerkiksi asiakkaan sitomista epäasianmukaisella tavalla.

Lupa- ja valvontavirasto havaitsi tarkastuksilla myös puutteita hoivan laadussa, sillä asiakkaat eivät välttämättä pääse lainkaan ulos eikä heillä ole päivän aikana tekemistä tai ohjattua toimintaa. Myös asukkaiden hygieniasta huolehtiminen on osin puutteellista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunjärjestäjillä ja palveluntuottajilla on ensisijainen vastuu omavalvonnan keinoin varmistaa palvelujensa laatu ja turvallisuus. Hyvinvointialueille kuuluu sekä oman palvelutuotannon että hankkimansa yksityisen palvelutuotannon laadun ja lainmukaisuuden varmistaminen. Lupa- ja valvontaviraston tehtävänä on puuttua vakavimpiin tilanteisiin, kun omavalvonta ei riitä.

“Omavalvonnassa on kysymys tehtävien lainmukaisesta hoitamisesta. Asiakas- ja potilasturvallisuuden pitää olla johdon strateginen prioriteetti. Pelkällä viranomaisvalvonnalla asiat eivät korjaannu, vaan koko vastuu- ja valvontaketjun tulee toimia aina yksittäisistä työntekijöistä lähtien.”

Suomessa on reilut 2000 ikääntyneiden asumisyksikköä.

  • Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.

Lisää artikkeleita aiheesta

Ikäihmiset

Ulkoilukaveri ilahduttaa arkea hoivakodissa

Muhoslainen Anna-Kaisa Karppinen aloitti Esperi Hoivakoti Orvokissa tänä syksynä vapaaehtoisena ulkoilukaverina. Ajatus vapaaehtoistyöstä oli kytenyt jo pitkään, sillä hän on…

Hyvinvointi

Ystävää etsimässä

Suomen Punainen Risti välittää vapaaehtoisia ystäviä ihmisille, jotka kaipaavat toisen ihmisen seuraa. Tiedetään, että yli puolet suomalaisista on jossain elämänsä…

Ruokavaliot

Terveyttä ravinnosta

Ihmisen ravitsemukselliset tarpeet ovat hyvin laajat, ja sen vuoksi syöminen monipuolisesti on tärkeää. ”Viimeaikaiset tutkimukset ovat entistä selvemmin osoittaneet, että…