Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) on julkaissut uudistetun version hoitosuosituksesta, miten äkillisesti kuolleen henkilön läheisiä kannattaa tukea.
Tutkimusnäyttöön perustuva Äkillisesti kuolleen henkilön läheisten tukeminen -hoitosuositus on päivitys vuonna 2018 julkaistuun suositukseen.
”Äkilliset kuolemat vaikuttavat monin tavoin läheisiin ja ovat haasteellisia myös sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja muiden alojen ammattilaisille. Surevien tukemiseen on ollut käytäntöjä, mutta niitä olisi hyvä yhtenäistää ja vahvistaa ajantasaiseen tietoon pohjautuen. Koko maan kattava yhtenäinen käytäntö on myös puuttunut. Kansallinen Hotus-hoitosuositus® vastaa tähän tarpeeseen”, kertoo suositustyöryhmän puheenjohtaja Anna Liisa Aho.
Läheisillä kohonnut riski kuolla ennenaikaisesti
Tuhannet suomalaiset menettävät vuosittain läheisensä äkillisesti. Kuolinsyynä voi olla esimerkiksi sairauskohtaus, onnettomuus, tapaturma, päihteiden yliannostus, itsemurha tai henkirikos.
Äkillisillä kuolemilla on kauaskantoisia seurauksia, sillä ne heikentävät kuolleen henkilön läheisten terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua monitahoisesti ja pitkäkestoisesti.
Läheisillä on kohonnut riski sairastua esimerkiksi sydäntauteihin ja syöpätauteihin sekä kuolla joko luonnollisten syiden tai itsemurhan seurauksena.
Läheiset voivat myös kärsiä erilaisista psyykkisistä häiriöistä, kuten pitkittyneen surun häiriöstä, traumaperäisestä stressihäiriöstä tai masennuksesta.
Aikuisilla läheisillä voi ilmetä työkyvyn ja motivaation laskua, lapsilla ja nuorilla puolestaan koulusuoriutumisen laskua sekä ihmissuhteista vetäytymistä.
Suosituksia ammattilaisille, miten kohdata läheiset
Tutkimusten mukaan läheisten selviytymistä edistävät varsinkin ammattihenkilöstön antama monipuolinen ja ymmärrettävä tieto, konkreettinen tuki sekä läheisten antama sosiaalinen tuki.
Hotus-hoitosuosituksessa® annetaan näyttöön perustuvia suosituksia, miten ammattilaisten tulee kohdata ja tukea äkillisesti kuolleen henkilön läheisiä arvostavasti ja kunnioittavasti.
Hoitosuositus linjaa myös muun muassa vainajan hyvästelyn käytäntöjä sekä ammatillisen osaamisen varmistamista.
Hoitosuositus on tarkoitettu erityisesti äkillisesti kuolleen henkilön läheisiä kohtaaville ammattihenkilöille. Tiedot ovat myös päättäjien ja kansalaisten hyödynnettävissä.
Hotus-hoitosuositukset® ovat asiantuntijoiden laatimia, kansallisia näyttöön perustuvia suosituksia sosiaali- ja terveydenhuollon käytännöistä ja toimintatavoista. Hoitosuositukset kohdentuvat erityisesti terveydenhuollon ammattihenkilöille ja hoitotyöhön, mutta ne ovat hyödynnettävissä myös laajemmin erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöissä.
