Eläkkeelle jääminen, Työnteko

Tutkimus: Eläkeläisistä yhä harvempi haluaa tehdä töitä

Vain hieman yli puolet (52 %) eläkeläisistä haluaisi työskennellä eläkkeellä ollessaan. Vielä vuosi sitten vastaava luku oli 60 prosenttia. Tiedot selviävät Ilmarisen tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Pariskunta pihatöissä

Vajaa kolmannes eläkeläisistä kertoo tehneensä töitä eläkkeellä ollessaan.

Työskentelyhalukkuus on ollut laskusuunnassa jo pidempään. Asiaa on kysytty myös vuosina 2021–2024, jolloin selkeästi yli 60 prosenttia eläkeläisistä ilmaisi haluavansa tehdä ansiotyötä.

Yhä harvempi eläkeläinen tekee töitä

Vajaa kolmannes (29 %) eläkeläisistä kertoo tehneensä töitä eläkkeellä ollessaan. Määrä on laskenut edellisvuosista, jolloin luku vaihteli 35–42 prosentin välillä.

”Suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä on noussut tällä vuosikymmenellä nopeasti. Se näkyy myös siinä, että aiempaa harvempi haluaa jatkaa työntekoa eläkkeellä”, toteaa eläkepäällikkö Outi Pekkarinen Ilmariselta.

Työhaluisille ei löydy sopivaa työtä

Eläkkeelle siirrytään valtaosin terveinä ja hyväkuntoisina. Noin joka toinen (53 %) vastaaja kertoo, että jaksaisi vielä työelämässä hyvin. Aiempaa useampi (37 %) toteaa kuitenkin, että sopivaa työtä ei ole tarjolla, vaikka työhalukkuutta olisi. Määrä on laskenut selvästi aiemmista mittausvuosista 2014 ja 2019–2025, jolloin sopivaa työtä on ollut tarjolla jopa 39–47 prosentille tutkimukseen vastanneista.

”Vastaukset heijastelevat selvästi nykyistä työmarkkinatilannetta. Suomessa työttömyys on nyt EU:n korkeinta tasoa, joten moni eläkkeelle jo siirtynyt viettää mieluummin ansaittuja eläkepäiviään kuin pohtii paluuta työelämään”, arvioi Pekkarinen.

Entinen työnantaja on tarjonnut töitä noin joka neljännelle (27 %) eläkeläiselle.

”Osa-aikaisena jatkaminen vaatii työnantajalta usein lisäjärjestelyjä. Jos eläkesuunnitelmista keskustellaan työpaikalla hyvissä ajoin etukäteen, jää myös aikaa osa-aikaisen työn suunnittelulle”, pohtii Pekkarinen.

Eläkeaikeet puheena aiempaa useammin

Työpaikoilla keskustellaan aiempaa aktiivisemmin eläkeaikeista etukäteen. Kuitenkin yhä joka toinen työntekijä (56 %) ottaa asian puheeksi itse esihenkilönsä kanssa vasta, kun oma päätös eläkkeelle jäämisestä on syntynyt. Noin kolmannes (30%) kertoo, että keskustelua esihenkilön kanssa ei käyty lainkaan eläkeaikeita koskien.

Vain joka neljättä (26 %) kannustettiin jatkamaan töissä pidempään. Hieman alle neljännes (21 %) kertoo, että asiasta mainittiin, mutta varsinaisesti ei kannustettu jatkamaan töissä pidempään.

FAKTA: Ennakoiden eläkkeelle 2026 -tutkimus

  • Ilmarisen tutkimus selvitti ikäasenteisiin ja eläkeajan ennakointiin liittyviä asioita kuten eläkeläisten taloudellista tilannetta sekä kokemuksia eläkkeelle jäämisestä.
  • Kyselyyn vastasi helmi–maaliskuussa 1 404 Ilmarisen eläkkeensaajaa, ja vastausprosentti oli 39 %. Osa vastaajista oli ollut eläkkeellä 2–4 kuukautta, osa yli vuoden ja osa yli viisi vuotta.
  • Tulokset kuvaavat hyvin alle 75-vuotiaita yksityisen sektorin eläkkeensaajia.
  • Ilmarinen toteutti kyselytutkimuksen eläkeläisille jo 15. kerran.

Lisää artikkeleita aiheesta

Aivoverenkiertohäiriö

Äskettäiset infektiot voivat moninkertaistaa nuorten aikuisten aivoinfarktin riskin

Nuorilla aikuisilla aivoinfarktin syy jää usein tuntemattomaksi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin salasyntyisiä aivoinfarkteja eli tilanteita, joissa sairastumisen taustalta ei löydy selkeää…

Hyvinvointi

Pohjois-Suomen 60-vuotiaat kutsutaan laajaan terveystutkimukseen

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on seurannut osallistujia jo sikiöajasta lähtien. Yli kuuden vuosikymmenen aikana kertynyt aineisto on tuottanut merkittävää tietoa terveyden ja…

Kansanterveys

Sadan vuoden tutkimus käynnistyy – seuraa kokonaista ikäluokkaa perheineen

Suomessa on kattavat kansalliset rekisterit, vahva tutkimusinfrastruktuuri ja pitkä perinne väestöpohjaisesta tutkimuksesta. Nämä vahvuudet tekevät mahdolliseksi kokonaisen ikäluokan ja heidän…