Ikäihmiset, Tutkimus selvitti

Yhä useampi yli 90-vuotias asuu kotona ilman virallista hoitoa

Tervaskannot 90+ -tutkimus käynnistää uuden aineistonkeruun huhtikuussa. Pitkään kerättyä kyselyaineistoa on vastikään hyödynnetty tarkasteltaessa pitkäaikaissairauksien yleisyyden ja toimintakyvyn kehitystä. Tulosten mukaan vanhoista vanhimpien ihmisten sairastuvuus on kasvanut, mutta heidän toimintakykynsä on pysynyt lähes ennallaan.

Iloinen joukko eri ikäisiä tutkijoita

Tervaskannot 90+ -tutkimushankkeen tutkijat. Kuva: Jussi Koivunen

Suuri osa 90 vuotta täyttäneistä tamperelaisista on kotihoidon piirissä, ja noin kolmannes heistä asuu ympärivuorokautisessa hoidossa.  

Pauliina Halosen ja kumppaneiden tuoreen tutkimuksen mukaan yhä useampi yli 90-vuotias asuu kotona ilman kotihoitoa, ja ympärivuorokautisessa hoidossa asuvien osuus on laskenut. Aiempaa suurempi joukko monisairaita, muistisairaita ja muiden apua tarvitsevia ihmisiä asuu kotona ilman virallista hoitoa. 

Muistisairautta sairastavien vastaajien osuus kasvoi sekä kotihoitoa saavien että ympärivuorokautisessa hoidossa asuvien joukossa, ja sairauksien määrä kasvoi kaikissa ryhmissä. 

”Yli 90-vuotiaiden sairastavuus on kasvanut, mutta Tampereen vanhimpien toimintakyky on lähes samalla tasolla kuin vuosituhannen alun 90-vuotiailla tai jopa hieman parempi”, kertoo tutkimuksen johtaja Linda Enroth

Tutkimuksen perusteella yli 90-vuotiaiden tamperelaisten ympärivuorokautinen hoito ja kotihoito keskittyvät yhä voimakkaammin monisairaille ja henkilöille, jotka tarvitsevat apua arjen perustoiminnoissa.

Tuoreet tulokset perustuvat Tervaskannot 90+ -kyselyaineistoon, joka kerättiin seitsemän kertaa Tampereella vuosina 2001–2022. Vastaajia oli yhteensä 6 876.

Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä julkaistu tutkimus selvitti pitkäaikaissairauksien yleisyyden ja toimintakyvyn kehitystä kahden vuosikymmenen ajalta. Tutkimus pureutui eri hoiva- ja asuinmuotoihin ja tarkasteli mahdollisia hoiva- ja asuinmuotojen eroavaisuuksia.

Ikäryhmän koon kasvun vuoksi myös palveluja tarvitsevien ihmisten lukumäärä on kasvanut. Muistisairautta sairastavia ja perustoiminnoissa apua tarvitsevia asuu määrällisesti aiempaa enemmän kotona ilman kotihoitoa.

”Tulostemme perusteella näyttää siltä, että palvelujen käyttöä ohjaa yhä vahvemmin niiden saatavuus ja tarjonta.  Kotona asumista painottava politiikka on johtanut ympärivuorokautisen hoidon vähentymiseen, mutta kotihoidon kattavuus ei ole samassa määrin kasvanut.”

Tampereen vanhimpia tutkitaan jälleen 

Tervaskannot 90 + -tutkimus toteuttaa uuden kyselyaineiston keruun loppukeväällä 2026.

Aineistonkeruu toteutetaan postikyselynä, mutta tällä kertaa vastata voi myös sähköisesti. Tutkimus koskee kaikkia vuonna 1936 ja sitä aikaisemmin syntyneitä tamperelaisia, joita on arviolta 3 000.

Tervaskannot 90+ on 90-vuotiaita tamperelaisia koskeva pitkäaikainen tutkimushanke. Maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen tutkimuskokonaisuus käynnistyi vuonna 1995. Erityisyys juontuu pitkästä seuranta-ajanjaksosta ja poikkeuksellisen korkeasta vastausprosentista. 

”Kun yhä useammat saavuttavat hyvin korkean iän, on tärkeää ymmärtää paremmin tämän ikäryhmän tarpeita ja elinoloja. Tervaskannot 90+ -hankkeella on tässä keskeinen ja ainutlaatuinen rooli”, sanoo Enroth.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa luotettavaa ja ajantasaista tietoa pitkäikäisen väestön terveydestä ja toimintakyvystä, asumis- ja perhetilanteesta, avun tarpeesta ja avun antajista sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä ja niissä tapahtuneista muutoksista. 

Aineistosta on julkaistu noin 100 tieteellistä artikkelia, ja sitä on hyödynnetty 14 väitöskirjassa.

Tervaskannot 90+

  • Järjestyksessään 11. kysely on tarkoitus aloittaa huhtikuussa. 
  • Tutkimusta toteuttaa Tampereen yliopisto ja tutkimuksesta vastaa terveystieteiden tohtori, dosentti Linda Enroth.

Lisää artikkeleita aiheesta

Hyvinvointi

Pohjois-Suomen 60-vuotiaat kutsutaan laajaan terveystutkimukseen

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on seurannut osallistujia jo sikiöajasta lähtien. Yli kuuden vuosikymmenen aikana kertynyt aineisto on tuottanut merkittävää tietoa terveyden ja…

Ikäihmiset

Hyvää elämää kaiken ikää

Filosofian tohtori Annele Urtamo väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2022 väitöskirjallaan Onnistunut vanheneminen ja siihen yhteydessä olevat tekijät…

Kansanterveys

Sadan vuoden tutkimus käynnistyy – seuraa kokonaista ikäluokkaa perheineen

Suomessa on kattavat kansalliset rekisterit, vahva tutkimusinfrastruktuuri ja pitkä perinne väestöpohjaisesta tutkimuksesta. Nämä vahvuudet tekevät mahdolliseksi kokonaisen ikäluokan ja heidän…