Vuoden alussa tehty päätös muuttaa Monacosta takaisin Suomeen sai Erja Häkkisen oireilun alkamaan.
”Monacossa asuvat lapseni Hugo ja Aina ovat jo aikuisia, joten heitä ei enää paljonkaan näkynyt villassani, joten päätin myydä sen pois ja muuttaa Suomeen”.
”Pahin takaisku tuli varmaankin siitä, kun aloin siivota huvilaani lähtökuntoon. Kävin läpi lasteni kaikki koulupiirustukset ja muut elämääni liittyneet muistot. Ei olisi pitänyt ottaa sitä kaikkea liian vakavasti, mutta minkäs teet, kävin tarkoin läpi valtavan määrän esineitä ja dokumentteja.”
”Siinä kaiken keskellä lajitellessani tavaroita säästettäviin, kierrätettäviin ja pois heitettäviin koin omituisia tuntemuksia, ja yht’äkkiä huomasin jääneeni miettimään, mitä oikeastaan olin tekemässä. Mitä olin hakemassa?”
”Luulen, että tällainen menneiden asioiden rankka läpikäyminen oli omiaan aikaansaamaan ahdistuksen. Ei olisi pitänyt jäädä katsomaan taaksepäin ja ahdistua siitä, mitä kaikkea on tapahtunut.”
Samalla nousivat esiin muistot vuosia sitten tapahtuneesta äidin varhaisesta kuolemasta keuhkosyöpään, vain 51-vuotiaana.
”Äiti oli kirjakauppias ja häneltä jäi tuolloin hirveästi kirjoja. Sisareni eivät kuitenkaan halunneet niitä itselleen. Minä taas rakastan kirjoja. Päätin, ettei äidin kirjoja voinut jättää heitteille. Niinpä laitoin viestiä ystävilleni kertomalla kirjakaupan ennätyksellisestä alennusmyynnistä. Osa äitini kirjoista jäi kuitenkin minulle ja ajattelin, että kirjojen laittaminen roskiin on rikos! Onneksi sain tietää palvelusta, joka otti huolehtiakseen kirjoistani, joita on yhä Monacossa odottamassa hakua Suomeen.”
Erja Häkkinen kertoo muutosta aiheutuneen stressin rasittaneen häntä kovasti.
”Olin huolissani jaksamisestani ja päätin mennä lääkäriin. Minulla on vuosikausia ollut monacolainen luottolääkäri, joka on myös perhetuttava. Hän on mielettömän hyvä lääkäri, Monacon ykkösiä kaikin puolin. Vuosien varrella tapanani olikin aina terveydellisten huolien ilmaantuessa mennä kysymään häneltä neuvoa.”
Passitus aivotutkimukseen
”Tilani päätettiin tutkia, jotta selviäisi, missä mennään. Tutkimustulosten tultua lääkärini totesi lohduttavasti, ettei mitään varsinaista akuuttia hätää ollut.”
”Lääkärini neuvoi minua elämään siten, etten liiaksi huolestuisi, jos vaikka jokin tavara olisi aika ajoin hukassa. Se ei suinkaan olisi maailman vakavin asia.”
”Kysyin häneltä pitäisikö minun esimerkiksi muuttaa ruokavaliotani. Lääkärini kehotti minua syömään joka aamu kaksi raakaa porkkanaa. Tässä kohtaa minua rupesi ihan naurattamaan. Silläkö muka saataisiin tämä kuntoon! Hän vastasi, että tutkimusten mukaan runsaasti porkkanan sisältämää karoteenia saavilla ihmisillä kognitiiviset toiminnot voivat säilyä hyvällä tasolla. Ja siitä lähtien olen pitänyt lääkärille antamani lupauksen syödä joka ikinen aamu ne kaksi porkkanaa.”
”Muuta lääkitystä en tuossa vaiheessa saanut. Sitten myöhemmin eräs toinen lääkäri kirjoitti aivotoiminnalleni sopivaa lääkettä, joka voi edistää ja parantaa keskittymiskykyä sekä muistia. Se on ainoa minulle määrätty lääke.”
Lääkityksen ohella Erja suosii myös terveitä elintapoja, kuten joogaa ja kävelyä.
”Olen aina tykännyt kävelemisestä ja täällä Helsingin Munkkiniemessä, jossa nyt asun, teen joka aamu tunnin mittaisen kävelylenkin. Ja kun kesällä oli paremmat kelit, kävin vielä illallakin kävelyllä.”
”Sen voin sanoa, että oli melkoinen ’sokki’ tulla takaisin Suomeen, kun huomasin, että Helsinki oli katutöineen ihan sekaisin. Minusta tuntui, etten löytänyt enää minnekään.”
Arkipäivän ruti8i
”Elän ihan normaalisti, ja olen omaksunut sen asenteen. Olen myös sanonut muistisairaille, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, että älkää jääkö kotiin miettimään ja murehtimaan. Kaikki pienet virheet ja ongelmat, joita meillä kaikilla on, kannattaa hyväksyä, eikä tehdä niistä sen suurempaa numeroa.”
”Minusta tuntuu, että meillä suomalaisilla usein on päällimmäisenä negatiivinen asenne elämään. Kehotan ihmisiä olemaan armollisia itselleen. Elämä on todella sen arvoista, ettei kannata jäädä johonkin nurkkaan pyyhkimään kyyneleitä ja miettimään, tässäkö tämä sitten oli! Kannattaa suunnistaa eteenpäin!”
”Ruoan suhteen olen kaikkiruokainen. Ranskassa olen oppinut syömään hyvin ja terveellisesti. Ja olen opettanut miesystävällenikin, että jokaisella aterialla on oltava tarjolla myös salaattia, jossa on terveellisiä ainesosia.”
”Ja sanaristikoiden ratkaiseminen on minulle jokapäiväistä puuhaa. Ristikkojen myönteinen vaikutus muistisairauksien torjunnassa on Monacon-lääkärinikin suosituslistalla. Kaikki toiminta, jossa joutuu miettimään asioita, on hyväksi. Ristikkojen ratkominen on muistisairauksia ennaltaehkäisevää. Se on todellista aivojumppaa!”
”Olen pienestä pitäen elänyt ristikkojen maailmassa. Lapsena isäni ratkoessa ristikoita istuin hänen vieressään, ja isä antoi minunkin arvailla ratkaisuja.”
”Minulla on myös hyvät unenlahjat. Monelle saattaa olla käsittämätöntä sekin, että mennessäni nukkumaan nukahdan heti. Ja aamuisin herään aina ilman herätystä automaattisesti samaan aikaan, kahdeksalta.”
”Kun kroppa oppii ajan käytön, kaikki tapahtuu ikään kuin itsestään. Uni myös puhdistaa aivoja!”
Loppuelämän suunnitelmaa ei ole
Erja Häkkinen ei suostu pohtimaan loppuelämäänsä tai tekemään suunnitelmia sen suhteen.
”Vaikka minulle on sanottu, ettei terveydentilani tule pysymään nykyisellään, en silti aio olla huolissani tulevaisuudestani. Oikeastaan en mieti koko asiaa. Elän päivän kerrallaan. Sitten vain katsotaan, mitä tuleman pitää. Ja jos sairauteni lähtee etenemään pahempaan suuntaan, sitten neuvotellaan lääkäreiden kanssa missä vaiheessa ollaan ja mitä sairaudelle voisi tehdä.”
”En laske vuosia tai suunnittele, mitä voisi tapahtua vaikkapa 10 tai 20 vuoden kuluttua.”
”Toisin sanoen en kaavaile loppuelämääni, kuten moni meistä tälläkin hetkellä tekee. Minusta on hienoa uskaltaa elää näin. Olen törmännyt ihmisiin, jotka ovat kysyneet, eikö minua pelota tulevaisuus ja se, että elämäni voisi loppua tavallista nopeammin?
”Olen sanonut, ettei minulla ole tuollaisia ajatuksia ollenkaan. Olen nauttinut jokaisesta päivästä ja yrittänyt elää niin hyvin kuin olen pystynyt. Ja jos jotakin tapahtuu, sitä on ennakolta turha pelätä. En halua kokea pelkoa, jonka mukaan jonakin päivänä koko systeemi saattaa räjähtää.”
”On totta, että jokainen meistä lähtee täältä joskus. Milloin se tapahtuu, sitä on turha spekuloida ennakkoon. Se ei auta mitään.”
Hyväntekeväisyystyötä
”Nykyään teen hyväntekeväisyystyötä. Se kiinnostaa minua. Olen pitkään ollut – äitini muiston kunniaksi – syöpään sairastuneiden ja heidän omaistensa syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja sairauden voittamiseksi toimivan Sympatia ry:n hallituksen jäsen. Olemme muun muassa tehneet hyviä varainhankintahankkeita.”Hyväntekeväisyystyötä
”Teen mielelläni hyväntekeväisyyskeikkoja, koska olen nähnyt, mitä kaikkea niillä voi saada aikaiseksi. Siitä tulee hyvä mieli.”
”Olen myös antanut muistisairauteen liittyviä haastatteluja, koska tykkään puhua ihmisten kanssa ja uskon tällä tavoin antavani edelleen voimia vastaavista oireista kärsiville.”
”Olen saanut Lappia myöten kirjeitä täysin ventovierailta ihmisiltä, jotka ovat lukeneet haastattelujani. En tiedä, mistä he ovat hankkineet yhteystietoni. Joka tapauksessa ihmiset ovat lähettäneet mielettömän hienoja kirjeitä, joissa he ovat kirjoittaneet, että heistä on ollut ihan mahtavaa, kun joku on uskaltanut puhua ääneen muistisairaudestaan.”
”Olen vastannut kaikkiin saamiini kirjeisiin, ja uskon niiden kirjoittajien myös oivaltaneet viestini, ettei suremalla päästä eteenpäin. Joka päivä on elettävä ja otettava vastaan kaikki mahdollinen. Pääasia on pysyä positiivisella puolella.”
”Eräs kirje on erityisesti jäänyt mieleeni. Sen lähettäjä oli melko iäkäs pohjoissuomalainen nainen, joka toi esiin ongelmansa: Hän ei ole uskaltanut kertoa muistisairaudestaan kenellekään. Herääkin kysymys: Miksi emme uskalla tunnustaa heikkouttamme?”
”Tällä hetkellä suuri osa suomalaisista tuntuu olevan ahdistuneita. Tämä on suoraan sanoen aika pelottavaa.”
Puhumalla asiat edistyvät
Koetko sairastumisesi epäreiluna? Monihan tuskailee, että miksi juuri minulle kävi näin?
”En ajattele negatiivisesti ollenkaan. Jos asioita rupeaa vatvomaan, se vie vain turhaa energiaa, ja liiasta murehtimisesta saattaa seurata vaikka millainen masennus tai jopa hulluus.”
Erja Häkkinen kertoo tehneensä ratkaisun sairautensa julkistamisesta nimen omaan auttaakseen lähimmäisiään.
”Ajattelin, miksen voisi puhua siitä. Ja jos minä uskallan ja jos joku haluaa kuunnella minua, se kaikki on hyväksi. Ensi alkuun hämmästyin itsekin julkisuuden aiheuttamaa volyymiä. Sain kiitosta siitä, että olin nostanut muistisairaudet yleiseen keskusteluun.”
Myös Aivosäätiö on valinnut Erja Häkkisen vuoden 2025 Alzheimer-kampanjan kärkikasvoksi tukemaan muistisairauksien tutkimusta.
”Uskon, että moni muistisairas tarvitsee läheistukea, rohkeutta ja uskallusta elää ilman pelkoa tulevaisuudesta. On totta, että jonakin päivänä voi olla niin, etten itsekään enää löydä ilman apua kotiini. Tai muistini voi olla niin huono, etten tunnista tarvitsemiani tavaroita. Mutta sitä ei kannata miettiä nyt.”
”Pitää vain jaksaa tehdä kaikkea sellaista, mikä tuo hyvän olon. Ei tuskailla ja miettiä, milloin kaikki loppuu. Olen aina sanonut, että mikä on mennyttä, se on mennyttä, eikä sitä kannata enää muistella – eikä sitä aina edes muistakaan”, toteaa Erja Häkkinen.
Erja Häkkinen, 64
Syntynyt: 28.10.1961 Sippolassa, joka on nykyisin osa Kouvolaa
Asuinpaikka: Helsinki
Koulutus: kauppateknikko
Ura: kauneusalan yrittäjä, matkatoimiston kohdepäällikkö
Perhe: Mika Häkkinen (1998-2008), lapset Hugo (24) ja Aina (20), miesystävä Mika Karttunen, 2010 alkaen.
Harrastukset: jooga, tennis, kävely
Elämän motto: Muista elää päivä kerrallaan
