Aivojen hyvinvointi, Kansanterveys

Muistin ja ajattelun heikkeneminen viidenkympin jälkeen voi kertoa myöhemmästä hauraudesta

Gerastenia on oireyhtymä, joka johtuu ikääntymisen aiheuttamasta elinjärjestelmien heikentymisestä. Tuoreen tutkimuksen mukaan hitaampi reagointiaika sekä tarkkuus kognitiivisissa tehtävissä on yhteydessä korkeampaan gerastenian tasoon. Tutkimus nostaa esiin, että tämä yhteys on nähtävissä jo myöhäiskeski-iässä 57–70-vuotiailla.

Nainen tabletti kädessään tyyöpöydän ääressä.

Gerastenia on oireyhtymä, joka johtuu ikääntymisen aiheuttamasta elinjärjestelmien heikentymisestä

Gerastenian on todettu olevan yhteydessä useisiin epäsuotuisiin terveysvaikutuksiin, kuten lisääntyneisiin kaatumisiin, korkeampaan sairaalahoidon tarpeeseen ja kuolleisuuteen.  

”Tutkimuksemme osoitti, että hitaampi reagointiaika kognitiivisissa tehtävissä oli yhteydessä korkeampaan gerastenian tasoon myöhäiskeski-iässä, 57-70-vuotiailla. Kognitiivisten tehtävien suorittamisen tarkkuudessa yhteys oli havaittavissa kaikilla osallistujilla sekä erityisesti naisilla”, kertoo tutkijatohtori Anna Tirkkonen Gerontologian tutkimuskeskuksesta ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.   

”Lisäksi havaitsimme, että ainoastaan tarkkuus, mutta ei reagointinopeus kognitiivisissa tehtävissä oli yhteydessä gerastenian kehittymiseen. Lisäksi yhteys riippui siitä, mitä kognitiivisen toimintakyvyn osa-aluetta tarkasteltiin.”

Tutkimuksen tulokset täydentävät aiempaa näyttöä ja nostavat esiin kognitiivisen toimintakyvyn ja gerastenian välisen yhteyden nuoremmassa ikäryhmässä. 

”Tuloksemme osoittavat, että nämä yhteydet ovat nähtävissä jo myöhäiskeski-iässä ja että ne vaihtelevat sekä sukupuolen että mitatun kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueen mukaan”, toteaa Tirkkonen. 

Tutkimus toteutettiin yhteistyönä Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen sekä Folkhälsanin tutkimuskeskuksen välillä. Tutkimuksessa hyödynnettiin aineistoa Helsingin syntymäkohortti tutkimuksesta.   

Lisää artikkeleita aiheesta

Ikäihmiset

Omaishoitajat – yhteiskunnan merkittävät auttajat

Omaishoitotilanne saattaa muodostua hiljalleen, kun läheisen avun tarve pikku hiljaa kasvaa. ”Joskus tilanne taas alkaa yhtäkkiä esimerkiksi läheisen vammautuessa”, kertoo…

Syöpäsairaudet

”Minusta on huuhaata, että kärsimys jalostaa”

Facebookin Rinnakkain-ryhmän seuraajat ovat varmasti huomanneet kirjoittajan, joka vastaa asiantuntevasti mitä moninaisimpiin syöpään liittyviin asioihin. Moni miettiikin, onko asialla hoitoalan…

Vaihdevuodet

Vaihdevuosioireet voivat piinata naisia vuosikausia

Vaihdevuosioireiksi tunnistetaan kyllä hikoilu ja kuumat aallot, mutta psyykkiset ja kognitiiviset oireet voivat jäädä diagnosoimatta. Niinpä univaikeuksia tai mielialan vaihtelua…