Syöpäsairaudet, Tutkimus selvitti

Tutkimus: Kohdunkaulan syöpiä löytyy yhä enemmän seulontaikäisillä

Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että kohdunkaulasyövän ilmaantuvuus on kasvanut 2010-luvulta lähtien erityisesti seulontaikäisten keskuudessa. Kasvu näkyy sekä seulontaan osallistuneilla että osallistumattomilla.

Piirros magneettikuvauslaitteesta

Yksi mahdollinen tapa tutkia löytyneitä syöpiä on magneettikuvaus.

Kohdunkaulasyövän ilmaantuvuus on kasvanut 2010-luvulta lähtien. Kasvu painottuu erityisesti seulontaikäisiin eli 30–64-vuotiaisiin. 

Kasvu painottuu erityisesti seulontaikäisiin eli 30–64-vuotiaisiin. 

Tiedot perustuvat Suomen Syöpärekisterin tutkimukseen, jossa tarkasteltiin kohdunkaulasyövän ilmaantuvuutta Suomessa vuosina 1996–2022. Aineisto kattoi yli 4 400 syöpätapausta.

Tutkimuksessa havaittiin, että kohdunkaulasyövän ilmaantuvuus väheni 2000-luvun alkuun saakka, mutta 2010-luvulta lähtien ilmaantuvuus on kasvanut keskimäärin noin 1,5 prosenttia vuodessa.

Erityisen selvä muutos nähtiin seulonnoissa löydettyjen syöpien määrässä, joka kasvoi jyrkästi vuoden 2013 jälkeen. Tämän jälkeen seulonnoissa havaittujen syöpien ilmaantuvuus kasvoi keskimäärin noin 10 prosenttia vuodessa.

”Seulontasyöpien ilmaantuvuuden nousu johtuu todennäköisimmin herkempään HPV-testiin siirtymisestä. Ensimmäinen alue Suomessa otti HPV-testauksen käyttöön vuonna 2012, ja nykyisin sen osuus seulontatesteistä on yli 90 prosenttia”, sanoo vastaava tutkija Maija Vahteristo Suomen Syöpärekisteristä.

Tehokkaampi seulonta ei yksin selitä kasvua

Tutkimuksessa havaittiin, että kohdunkaulasyövän ilmaantuvuus kasvoi myös seulontaan osallistumattomilla. Tämä viittaa siihen, että kasvu ei selity pelkästään seulontamenetelmän muutoksella, vaan taustalla on myös muita tekijöitä.

“Pelkkä testimenetelmän muutos ei riitä selittämään ilmaantuvuuden kasvua, ja suurin osa seulontaikäisten syövistä todetaan yhä seulontaan osallistumattomilla. Tulokset viittaavat siihen, että myös sairastumisriski on kasvanut väestössä”, sanoo Vahteristo.

Valtaosa kohdunkaulansyövistä on korkean riskin HPV-infektion aiheuttamia, ja infektioiden yleistyminen väestössä selittää osaltaan kohdunkaulasyövän lisääntymistä. Myös tupakointi lisää riskiä sairastua.

”HPV-testiin perustuva seulonta parantaa syövän esiasteiden ja syöpien havaitsemista ja on perusteltu ensisijainen menetelmä. Samalla on tärkeää seurata ja tutkia muita riskitekijöitä ja parantaa seulontaan osallistumista”, toteaa Vahteristo.

Suomessa todetaan vuosittain hieman yli 200 kohdunkaulan syöpää, ja noin 2 100 vakavaa syövän esiastetta. Noin 55 henkilöä menehtyy kohdunkaulan syöpään vuosittain. Arviolta yli 250 syöpäkuolemaa vältetään vuosittain seulonnan ansiosta.

Tutkimus on julkaistu International Journal of Cancer -lehdessä.

Lisää artikkeleita aiheesta

Syöpäsairaudet

Keuhkosyöpä aiheuttaa eniten syöpäkuolemia

Yleisimpiä syöpiä olivat naisilla rintasyöpä ja miehillä eturauhasen syöpä, toisena oli molemmilla sukupuolilla paksu- ja peräsuolisyöpä. Naisten tavallisin uusi syöpä…

Kieli ja kulttuuri

”Varsinaiskarjala on sydämeni kieli”

Evakoilla on koko ajan vierauden tunne. Ihan kuin ei sopisi porukkaan, ja koko ajan on oltava liikkeessä. ”Isänikin mainitsi koko…

Syöpäsairaudet

”Minusta on huuhaata, että kärsimys jalostaa”

Facebookin Rinnakkain-ryhmän seuraajat ovat varmasti huomanneet kirjoittajan, joka vastaa asiantuntevasti mitä moninaisimpiin syöpään liittyviin asioihin. Moni miettiikin, onko asialla hoitoalan…