Tyypin 2 diabetes on sekä Suomessa että globaalisti merkittävä kansantauti, johon liittyy vakavien komplikaatioiden, kuten sydän- ja verisuonitautien, munuaisten vajaatoiminnan ja ennenaikaisen kuoleman riski. Näitä voidaan ehkäistä tai viivästyttää laadukkaalla hoidolla, mutta hoidon laatu vaihtelee sekä eri maissa että maiden sisällä.
Väitöskirjassa tarkasteltiin tyypin 2 diabeteksen rutiinihoidon laatua keskittyen erityisesti kahteen keskeiseen hoitotulosten mittariin: pitkäaikaiseen verensokeritasoon (HbA1c) ja ”pahan” LDL-kolesteroliin, joka on sydän- ja verisuonitautien ensisijainen riskitekijä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten näitä mittareita käytännössä seurattiin ja hallittiin ajan mittaan ja miten hoitokäytännöt vaihtelivat eri potilasryhmien välillä. Lisäksi selvitettiin COVID-19-pandemian vaikutuksia rutiinipalvelujen käyttöön, mukaan lukien etäkonsultaatiot, henkilökohtaiset vastaanotot ja laboratoriotutkimukset.
Pitkäaikaisseuranta tärkeää
Keskeinen havainto oli huomattava vaihtelu potilaiden hoitoprosesseissa ja -tuloksissa. Osalla potilaista kehityspolku oli pysyvästi huono tai huononeva, ja näissä ryhmissä oli merkittävästi suurempi kuolleisuuden sekä sydän- ja verisuonikomplikaatioiden riski. Suurin riski oli potilailla, joilla sekä HbA1c- että LDL-tasot huononivat seurannan aikana. Statiinihoito ja LDL-tasojen seuranta oli tarvetta vähäisempää varsinkin naisilla ja potilailla, joilla LDL-tasot olivat pysyvästi korkeita.
Toinen keskeinen havainto on pitkäaikaisseurannan tärkeys, koska eri potilaiden samankaltaisiin mittaustuloksiin tietyssä aikapisteessä voi liittyä hyvin erilaiset riskitekijöiden kehityspolut ajan kuluessa.
COVID-19 pandemia vähensi tilapäisesti vastaanottokäyntien määrää erityisesti iäkkäämmillä ja palveluja paljon käyttäneillä. Etävastaanotot turvasivat jatkuvuutta, mutta harvoin ainoana terveydenhuollon palveluna. Vaikka palvelujen käyttö väheni, ei HbA1c- tai LDL-tasojen havaittu huonontuneen pandemian alkuvaiheessa.
Tutkimus korostaa rutiininomaisesti kerättävien potilasrekisteritietojen merkitystä hoidon katveiden sekä hoidon ja hoitotulosten väestötason trendien tunnistamisessa ja osoittaa miten ne voivat tukea jatkuvaa oppimista terveydenhuoltojärjestelmissä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että tutkimus tarjoaa kattavan kuvan tyypin 2 diabeteksen hoidosta yhdellä alueella, Pohjois-Karjalassa, kymmenen vuoden ajalta. Se valottaa terveyspalvelujen käytön ja hoitotulosten keskeisiä kehityspolkuja sekä normaalioloissa että hoidon keskeytysten aikana.
laatua keskittyen erityisesti kahteen keskeiseen hoitotulosten mittariin:
pitkäaikaiseen verensokeritasoon (HbA1c) ja LDL-kolesteroliin.
Tarvitaan varhaista puuttumista
Tuloksilla on useita käytännön sovelluksia. Keskeisten riskitekijöiden kehityspolkuihin perustuvan seurannan avulla terveydenhuollossa voitaisiin tunnistaa korkean riskin potilaat ja kohdistaa varhaisia interventioita varsinkin huononevien kehityspolkujen ryhmiin.
Tutkimus korostaa myös oikea-aikaisen statiinihoidon tehostamisen tärkeyttä etenkin potilailla, joilla on pysyvästi korkeat LDL-tasot. Tässä todettiin edelleen haasteita.
Lisäksi tutkimus osoittaa, että niin etä- kuin lähipalveluja on tärkeää ylläpitää. Etävastaanotot voivat tukea hoidon jatkuvuutta häiriötilanteissa, mutta potilaille on välttämätöntä turvata pääsy myös laboratoriokokeisiin ja fyysisiin tutkimuksiin.
Väitöskirjan neljässä osatutkimuksessa käytettiin aineistona Pohjois-Karjalan alueen terveydenhuollon potilastietojärjestelmästä saatavia tietoja tyypin 2 diabetesta sairastavien laboratoriomittauksista, diagnooseista, lääkemääräyksistä ja palvelujen käytöstä.
Kasvumallinnuksen avulla tunnistettiin potilasryhmiä, joilla oli samankaltaisia HbA1c:n ja LDL-kolesterolin kehityspolkuja viiden vuoden aikana. Eri kehityspolkujen yhteyksiä kokonaiskuolleisuuteen ja komplikaatioihin tarkasteltiin Cox-regressioanalyysin avulla huomioiden ikä, sukupuoli, sairauden kesto ja liitännäissairaudet. Tarkasteltuja komplikaatioita olivat esimerkiksi aivohalvaus, munuaissairaus ja akuutit sepelvaltimotapahtumat.
COVID-19-pandemian vaikutusta diabeteksen hoitoon analysoitiin vertaamalla palvelujen käyttöä ja hoitotuloksia vuosina 2019 ja 2020 eli ennen sulkutoimenpiteitä ja niiden jälkeen. Potilaat ryhmiteltiin myös sen mukaan, miten paljon he olivat käyttäneet terveydenhuoltopalveluja ennen pandemiaa, jotta voitiin arvioida sulkutoimenpiteiden erityyppisiä vaikutuksia hoitoon.
