Maaliskuussa vietetään maailmanlaajuista Aivovammatietoisuuden kuukautta. Viikolla 11 järjestettävä kansainvälinen Aivoviikko nostaa esiin neurologisia sairauksia ja aivojen terveyttä. Teemaviikon aikana aivovamma- ja aivoverenkiertohäiriöyhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät aivovaurioista tietoa levittäviä tempauksia. Myös Aivovammaliitto tarjoaa viikon aikana maksuttomia tilaisuuksia.
”Äkillisen aivovaurion jälkitilaan liittyvät yleiset oireet eivät näy ulospäin. Juuri nämä kognitiiviset oireet voivat kuitenkin vaikuttaa voimakkaimmin arkeen. Tyypillisiä näkymättömiä oireita ovat esimerkiksi poikkeava väsyvyys, aloitekyvyn vaikeudet sekä lähimuistin haasteet”, toteaa Aivovammaliiton toiminnanjohtaja Päivi Hakkarainen.
Koska oireet eivät näy päällepäin, jopa lähipiirin voi olla vaikea ymmärtää niitä. Siksi tietoisuuden lisääminen äkillisistä aivovaurioista on tärkeää. Lisääntynyt tieto auttaa myös ehkäisemään uusien aivovaurioiden syntymistä.
INFO
- Aivovamman saa vuosittain jopa 36 000 ihmistä. Vammoista valtaosa, n. 60 prosenttia, syntyy kaatumisen tai putoamisen seurauksena, 20 prosenttia liikenneonnettomuuksissa, 10 prosenttia väkivallan seurauksena ja loput urheilussa tai vapaa-ajan tapaturmissa.
- Aivoinfarktin eli kansanomaisesti aivoveritulpan saa vuosittain noin 18 000, aivoverenvuodon noin 1 800 ja ohimenevän aivoverenkiertohäiriön (TIA) saa noin 5 000 henkilöä, eli yhteensä n. 25 000 sairastuu vuosittain aivoverenkiertohäiriöön.
- Aivokuumeen (enkefaliitti) saa vuodessa muutama sata. Enkefaliitti on aivojen tulehdus, jonka aiheuttavat yleisimmin virukset (kuten herpesvirukset, enterovirukset, puutiaisen levittämä virus – TBE), mutta myös bakteerit ja muut mikrobit. Nykyään jo n. 200 aivokuumetapausta on puutiaisten aiheuttamia.
- Aivokasvaimia todetaan n. 1 000 vuodessa). Niistä 90 prosenttia aivoissa, loput selkäytimessä.
Lue lisää aivovammaliitto.fi erilaisista aivojen vaurioista ja niihin liittyvistä riskitekijöistä, oireista ja siitä, miten tulla toimeen äkillisen aivovaurion muuttamassa elämässä.

väsyvyys, aloitekyvyn vaikeudet sekä lähimuistin haasteet”,
toteaa Aivovammaliiton toiminnanjohtaja Päivi Hakkarainen.
Aivovammaliitto ry on erilaisten aivovaurioiden (aivovammat, aivoverenkiertohäiriöt, aivokasvaimet, aivokuume) saaneiden ihmisten ja heidän läheistensä sekä alan ammattilaisten oma järjestö. Aivovammaliittoon kuuluvilla aivovamma- ja aivoverenkiertohäiriöyhdistyksillä on toimintaa ympäri Suomen.
AIVOVIIKOLLA TAPAHTUU
Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia
AIVOVAMMALIITTO RY
Ti 10.3.2026 Aivokunto- ja tasapainoluento Tampereella Metso-kirjaston (Pirkankatu 2, Tampere) klo 13–15.00. Fysioterapeutti, terveystieteiden maisteri, FT Matti Vartiainen luennoi aivoterveydestä ja tasapainon merkityksestä jokapäiväisessä elämässä. Tilaisuudessa kuullaan myös kokemuspuheenvuoroja. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Ke 11.3.2026 klo 13 Aivoviikon luento ”Aivojen ja mielen terveyttä arkeesi” Teamsissa. Luennoitsijana toimii neuropsykologian erikoispsykologi, tohtori Jaana Sarajuuri. Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta ennakkoon ilmoittautuneille lähetetään muistutus ja linkki sähköpostiin.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 9.3. tästä linkistä.
Luennon linkki: Microsoft Teams -kokous
Liity: https://teams.microsoft.com/meet/32084724680207?p=zJjs9u2s5fzFJu6xmB
Kokoustunnus: 320 847 246 802 07
Tunnuskoodi: 3iD7hj3K
KAINUUN AIVOYHDISTYS RY
Ke 11.3.2026 Edistä aivoterveyttäsi -tapahtuma Kajaanin pääkirjaston (Seminaarinkatu 2) toisessa kerroksessa klo 15–18.
OULUN SEUDUN AIVOVAMMAYHDISTYS RY
To 12.3.2026 klo 12.30–14.30 yhdistyksen toiminnan esittely: Oulun keskuskirjasto Saari (Kaarlenväylä 3).
Pe 13.3.2026 klo 13–15 musiikkitapahtuma: Oulunsuun Pirtti (Pirtintie 8). Karaokeisäntänä toimii Ari Hyvälä. Oviarpa 5 € sisältää pullakahvit. Tapahtuman järjestää Oulun Seudun Muistiyhdistys ry ja Oulun Seudun Aivovammayhdistys ry.
POHJOIS-KARJALAN AIVOYHDISTYS RY
Ti 10.3.2026 Muistikahvila klo 12–15 Muisti-järjestön tiloissa (Kirkkokatu 25 A, Joensuu, 1. kerros,
Ke 11.3.2026 toiminnan esittelyä Keskussairaalan Olka-pisteellä klo 10–13. Esittelemässä Marja Paavonkallio, Eevi Väistö ja Tuula Hanikka.
SATAKUNNAN AIVOYHDISTYS RY
Ma 9.3.2026 toiminnan esittelyä Satasairaalan Olka-pisteellä (Maantienkatu, Pori) klo 10–12
UUDENMAAN AIVOVAMMAYHDISTYS RY
Ma 9.3.2026 toiminnan esittelyä Hyvinkään sairaalan Olka-pisteellä (Sairaalankatu 1, Hyvinkää) klo 9–13
Ma 9.3.2026 toiminnan esittelyä Lohjan sairaalan Olka-pisteelläklo 12–14
