Henkinen hyvinvointi

Kriisiapua hakevien ongelmat entistä vaikeampia

MIELI ry:n kriisityöstä apua hakevien ongelmat ovat yhä vakavampia ja monisyisempiä. Työttömyys, talousvaikeudet ja arjessa selviytymisen haasteet kasaantuvat ja kuormittavat. Ne ovat yhdessä ihmissuhdehuolien kanssa tavallisimpia tekijöitä ahdistavan olon taustalla.

Mielinauhan kampanjakasvo Käärijä

Tänä vuonna Mielinauhan kampanjakasvo on Käärijä. Kuva: Antti Rastivo

”Haastava taloustilanne ja sosiaaliturvaan ja palveluihin tehdyt rajut leikkaukset näkyvät nyt ihmisten arjessa. Tilanne on heikentynyt paljon kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla, mutta leikkaukset näkyvät nyt myös aiemmin kohtuullisen hyvin selvinneiden suomalaisten jaksamisessa”, MIELI ry:n KriisitoimintojenjohtajaSanna Vesikansa sanoo.

Taloudellisen tilanteen tuomia ongelmia, esimerkiksi asumiskustannuksista selviytymistä, käsitellään nyt enemmän myös pari- ja perhesuhteisiin liittyvissä keskusteluissa.

Kaikkien MIELI ry:n ja sen jäsenyhdistysten kriisikeskusten kriisityöntekijät kertovat saavansa runsaasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka eivät ole saaneet tarvitsemaansa apua. Erityisesti nuoret naiset puhuvat paljon itsetuhoisuudesta. Päihteet eivät välttämättä ole ensisijainen yhteydenoton syy, mutta aiempaa useammin osa keskustelua.

Kaiken kaikkiaan keskusteluissa nousee esiin syvää toivottomuutta, keinottomuutta ja näköalattomuutta.

Vesikansa toivoo, että jo tehtyjen leikkausten yhteisvaikutukset tiedostettaisiin ja korjattaisiin pikaisesti.

”Taloutta saadaan kuntoon myös ihmisten mielenterveyttä ja hyvinvointia heikentämättä. Tulisi panostaa henkiseen kriisinkestävyyteen, hyvinvointiin ja luottamukseen Suomessa”, Vesikansa sanoo.

”Taloudellisten vaikeuksien lisääntyessä palvelun maksuttomuus on erittäin tärkeää, ettei apua jätetä hakematta sen takia, ettei siihen ole varaa.” – Kriisikeskusasiakas 2025

Apu on tuloksellista

Lähes poikkeuksetta kriisityöhön tukeutuneet kertovat saaneensa hyvää apua. Kriisityöstä apua saaneiden toiveikkuus lisääntyy sekä vaikeista tilanteista selviytymisen ja pystyvyyden tunne vahvistuu heidän oman arvionsa mukaan merkittävästi.

Palautteissa korostui kokemus kohdatuksi tulemisesta, työntekijän ammattitaito, palvelun saatavuus ja asioinnin sujuvuus sekä konkreettinen vaikuttavuus.

Jo yhdenkin keskustelun jälkeen asiakkaat kertovat, että heidän olonsa on parempi. Lisäksi Kriisiavun hakemisen jälkeen asiakas usein rohkaistuu ja kykenee hakemaan apua myös muista palveluista.

”Olen erittäin kiitollinen saamastani asiantuntevasta avusta, jos en olisi käynyt keskustelemassa ongelmistani, niin en tiedä missä tilassa olisin tällä hetkellä, apu on ollut korvaamatonta!” ­ kriisikeskusasiakas 2025

Jokainen voi tukea kriisityötä

Jokakeväisellä Mielinauha-kampanjalla kerätään varoja mielenterveystyölle ja kriisiauttamiselle 1.4.-30.6.2026. Kampanjaan voi osallistua ostamalla Mielinauhan, kampanjatuotteita tai lahjoittamalla.

Tänä vuonna Mielinauhan kampanjakasvo on Käärijä. Nauhan suunnittelee vuosittain Vuoden nuori suunnittelija. Vuoden 2026 Mielinauhan on suunnitellut Enni Lähderinne. Nauhassa kukkiva Kielo symboloi uutta alkua, kevättä ja toivoa. Lisätietoa kampanjasta, nauhan ostopaikoista ja lahjoittamisesta: mielinauha.fi

Vuoden nuori suunnittelija Enni Lähderinne
Vuoden 2026 Mielinauhan on suunnitellut vuoden 2025 Vuoden nuori suunnittelija -kilpailun voittaja Enni Lähderinne. Kuva: Pia Inberg

Lisää artikkeleita aiheesta

Ikäihmiset

Omaishoitajat – yhteiskunnan merkittävät auttajat

Omaishoitotilanne saattaa muodostua hiljalleen, kun läheisen avun tarve pikku hiljaa kasvaa. ”Joskus tilanne taas alkaa yhtäkkiä esimerkiksi läheisen vammautuessa”, kertoo…

Hyvinvointi

Hyvinvointia datalla ja digillä: Miten tukea haavoittuvassa asemassa olevia?

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella tutkitaan uusia keinoja pohjoissavolaisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukemiseen hyvinvointialueen ja yliopiston yhteisessä mielen hyvinvoinnin PREWELL-hankkeessa. Sote-uudistuksen…

Muistisairaus

Media luo yksipuolisen ja pelottavan kuvan muistisairauksista

Monitieteinen tutkimusryhmä analysoi kaikki muistisairauteen liittyvien uutisartikkelien kuvituskuvat neljästä suurimmasta suomalaisesta päivälehdestä vuosilta 2018–2021.   Tulokset osoittavat, että kuvituskuvat rakentavat…